lauantai 23. syyskuuta 2017

Takkavaihtoehtoja

Rakentamisen aikana täytyy päättää yllättävän monta asiaa ja yhdenkin asian kohdalla joutuu perehtymään moniin eri vaihtoehtoihin. Tällä hetkellä (kaiken muun ohella) meillä on myös takka-asiat mietinnässä. Edelliseen taloon meillä kävi muurari muuraamassa takan. Tiiltä meni aika paljon, n.6000kg (jotka kaikki kannoin omin pikku kätösin ulkoa sisälle), joten takka oli myös kunnolla varaava. Takka oli meillä keittiön ja olohuoneen välissä tilanjakajana. Keittiön puolella oli leivinuuni, mutta se jäi aika vähälle käytölle. Takan lämmitykseen riitti pesällinen tai pari, kovillakin pakkasilla, ja lämpöä riitti hyvin. Anopin mielestä meillä oli jopa aina liian kuuma. :) Alla muutama kuva takasta raksa-ajalta.

Näkymä olohuoneeseen päin

Leivinuuni keittiön puolella


Paikkakunnan vaihdoksen myötä muutimme rivitaloon, jossa oli edellisen asukkaan toimesta asennettuna Uuniseppien Saana-takka. Se oli osittain rapattu ja etuosasta laatoitettu. Ihan kiva pikkutakka rivitalohuoneiston lämmittämiseen.

Uuniseppien Saana, kuva lainattu Uuniseppieen sivuilta.

Uuden talon takka-asioita miettiessämme tulimme siihen tulokseen, että valitsemme  valmistakan. Perusteluina tähän meillä oli mm. se, että valmistakoissa on yleensä hieman parempi varaavuus ja ne on mitoitettu suoraan tietyn kokoisen tilan lämmitykseen sopivaksi. Valmistakoilla on tietty myös valmistajan takuu ja ne ovat maanantaikappaleita lukuunottamatta toimivia.

Passiivitaloon takkaa valittaessa tulee kiinnittää huomiota muutamiin tärkeisiin seikkoihin. Ensinnäkin mikä tahansa takka ei käy, vaan takan täytyy/kannattaa olla varaava. Tasainen lämmönluovutus on yksi olennainen seikka passiivitalon takkaa valittaessa. Takan tulisi olla myös kaasutiivis, varsinkin siinä tapauksessa, jos korvausilmalle ei ole erillistä kaasutiivistä peltiä. Takan tarvitsema ilman määrä on niin suuri, että tiiviissä passiivitalossa erillisen korvausilman järjestäminen on aivan välttämätöntä, että takka toimii kunnolla. Ainoa järkevä tapa järjestää korvausilma on tehdä se suljettuna piirinä. Vaihtoehtoina on joko erillinen korvausilman tuonti takan alle lattian kautta, tai nykyään on tarjolla myös piippuja, joiden yhteydessä on oma suljettu korvausilmahormi paloilmalle. Typerää  nimittäin on takan kautta syöttää pihalle sisäilmaa, joka on jo siis valmiiksi lämmittettyä ilmaa.

Kahden pienen lapsen töissäkäyvänä vanhempana meillä ei liiemmin ole ylimääräistä ilta-aikaa lähteä kahden kesken rauhassa kiertelemään eri liikkeitä. Niinpä perehdyimmekin takkoihin ensin netin kautta, lisäksi Mika teki muutaman täsmäiskun Kuopion takkoja myyviin liikkeisiin. Silmää miellyttäviä vaihtoehtoja löysimme Nordpeisiltä sekä Tulikiveltä. 

Tänään kävimme koko perheen voimin Kuopion Uunissa ja Kaakelissa tutustumassa Nordpeisin takkoihin. Siellä Esko Tikkanen kertoi meille hyvin asiantuntevasti takkojen ominaisuuksista. Netistä olin lukenut keskustelua siitä, että Nordpeisin takat olisivat vaikeita lämmittää (pitäisi polttaa ensin pesällinen pientä pilkettä, takka ei syty kunnolla, ilma ei virtaa riittävästi tai että takassa pitäisi polttaa pesätolkulla puuta). Kysyimme näistä Eskolta ja hän osasi kyllä hyvin vakuuttavasti selittää mihin väitteet luultavasti perustuvat ja miten ne voi korjata. Yksi tärkeä asia oli se, että lukee käyttöohjeet. :) Vakuutuimme siitä, että Norpeisin varaavat takat ovat tosiaan hyvin varaavia, puuta ei tarvitse polttaa mottitolkulla ja sytyttäminenkin onnistuu muutamalla pienellä niksillä. Nordpeisin takat kuulema palavat eri tyyppisesti kuin muut takat. Ilmavirta ei ole yhtä voimakas kuin ns. perinteisissä takoissa eli takka ei pala kovalla huminalla. Palaminen on kuitenkin tehokasta ja erittäin puhdasta. Takan sisäpinnan pitäisi palaa puhtaaksi ja näin ollen nokeentumista ei pitäisi tulla. Nordpeisin varaaviin takkoihin pääset tutustumaan tarkemmin täällä.

Nordpeis Salzburg L-mallin tulipesä. Kivet ovat vaihdettavissa jos ne jostain syystä menisivät rikki.

Nordpeisin Salzburg-takat on valmistettu varaavasta oliviinisementistä. Takat valmistetaan moduuliosista, joten ne on helppo kuljettaa ja kokoaminen onnistuu myös tee-se-itse asentajalta. Esko kertoi, että jos osaa rakentaa ja remontoida sekä ennen kaikkea lukea ohjeet, ei ongelmaa asennuksen suhteen pitäisi olla.

Salzburg-mallistosta meillä olisi kaksi, tai oikeastaan kolme vaihtoehtoa, joista valita. 

Salzburg L Basic

Salzburg XL kolmessa eri koossa

Salzburg C


Ensimmäinen valinta tulisi tehdä sen mukaan haluammeko kulmamallin vai emme. Sen jälkeen pitäisi miettä onko valinta Salzburg L vai XL. Meidän keittö/ruokailutila/olohuone-kompleksi on noin 70 neliötä, joten lämmitettävää alaa riittää jo siinä. Kuopion Kaakelin ja Uunin Esko oli sitä mieltä, että L-malli on riittävän iso, mutta toisaalta XL-malli ei ole myöskään liian iso. Jos haluaa, että kovilla pakkasilla lämmitysteho riittää olisi Salzburgin XL-malli se luotettavin valinta, vaikka toisaalta L-mallissakin kuulema lämmitystehoa riittää. Jotta valinta ei olisi liian helppo ovat L ja XL-mallit kulmistaan pyöristettyjä. Kulmaluukullinen C-malli puolestaan on teräväkulmainen. Ääh, voi valinnanvaikeus sentään! 

Salzburg L-malli. XL-mallia ei ollut nähtävillä myymälässä.

XL-malli on kooltaan hieman leveämpi (L 80cm, XL 115cm), 5cm syvempi (L 55cm, XL 60cm) ja himpun verran matalampi. Lähes kaikkiin malleihin on saatavilla korotuspala. Näin ollen näköä ja varaavuutta voi muuttaa helposti omiin tarpeisiin sopivaksi. Mikäli päädymme L-malliin tuo normaalikorkeus (174cm) olisi meille riittävä. Mikäli taas päädymme XL-malliin olisi siihen hyvä ottaa korotuspala. XL-mallin normaalikorkeus on 165cm ja isossa tilassa se voisi näyttää hieman nysältä. Yhden korotuspalan kanssa XL-malli olisi 205cm korkea.

Salzburg S-malliin on saatavilla puuteline, jonka voisi hankkia erillisenä myös isomman takan viereen.

Tämä Monaco-malli olisi ollut hieno, mutta ei ole valitettavasti varaava.


Nordpeisin takat voi muuten pinnoittaa täysin oman mielen mukaan. Pinnan voi maalata tavallisella remonttimaalilla haluamansa sävyiseksi tai slammata niin, että elementtien väliset urat eivät jää näkyviin. Pinnan voi myös laatoittaa haluamallaan tavalla. Näppärää kyllä, että takan pintaa on helppo muuttaa mikäli sisustuskärpänen iskee tai ensin tehty valinta ei miellytäkään silmää.


Tulikiven takoista Kalla-malli miellyttää eniten silmää. Siinäkin on monenlaisia vaihtoehtoja pinnoituksen suhteen. On mahdollista saada hiertopintaa, osalaattapintaa, kokonaan laatoitettua (kaksiosaisena laatoituksena, vaakalaatoituksena tai saumattomalla laattapinnalla).

Kuvakaappaus Tulikivi.fi-sivuilta, jossa tarkempaa tietoa Kalla-takasta ja eri pintavaihtoehdoista


Tulikiven takkoihin en ole vielä sen tarkemmin perehtynyt eikä hintaakaan olla käyty vielä kyselemässä. Pikaisen nettihaun perusteella hinta tosin taitaa olla melkein tuplat Nordpeisin malleihin verrattuna. Nordpeisillä on kaiken lisäksi syyskampanja lokakuun loppuun saakka, jolloin hintaa noista meidän vaihtoehdoista lähtee pois 400-550€.


Ei tämä päätöksenteko aina helppoa ole, ja vielä taitaa olla "muutama" valinta edessä! ;D


Onko muita, joilla päätöksenteko välillä vaikeaa? 
Minkä sinä valitsisit kyseisistä vaihtoehdoista? :)

// Anni-Maaria

6 kommenttia:

  1. Meillä on itse muurattu liuskekivillä päällystetty takka ja sen vuoksi valkoiset takat ovat silmissäni kauniita. Tuosta esittelemästäsi takasta en ole ennen kuullut mutta ihan mukavalta näyttää; teräväkulmaisena ehkä parempi. Toki Tulikivi on brändinä tuttu ja ehkä itse kallistuisin enemmän siihen (jos olisin takkaa ostamassa).

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Valkoinen takka miellyttää myös omaa silmää ja valkoisella maalilla mekin lähdemme luultavasti liikkeelle. Nordpeis ei ole meillekään merkkinä entuudestaan tuttu, eikä olla kuultu käyttökokemuksia kun tuttuvapiiristäkään ei sellaista vielä keneltäkään löydy. Täytyy selvittää vielä noiden Tulikivi-takkojen hintoja. Onneksi ei ihan nyt lähipäivinä tarvitse takkaa päättää! :)

    Anni-Maaria

    VastaaPoista
  3. Me olemme myös miettineet uuden takan hankkimista tässä samalla kun remontoimme takkahuonettamme, sillä meidän vanha on jo hyvin huonossa kunnossa. Mietimme myös sen kunnostamista, mutta ehkä loppujen lopuksi se ei ole muutenkaan niin kiva, mitä haluaisimme. Todella kivan ja simppelin näköisiä nämä takat mitä olet kerännyt tähän. Omaan mieleeni menee ehkä parhaiten tuo Saana takka, sillä se sopisi meille hyvin. Komppaan kyllä, että itse lopullinen valinta on todella vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitkästä tavarasta muurattu takka on ainoa oikea takka saa juuri sellaisen kun haluaa ja paljon halvempi lämmön varauskyky aivan toista luokkaa terv.muurari

      Poista
  4. lukekaa hyvät ihmiset vtt.n tutkimus valmistakkojen varauskyvystä esitteet on paskapuhetta

    VastaaPoista
  5. Hienoja nuo tuollaiset pelkistetyt takat. Meiltä löytyy vanha varaava takka. Pitäisi takan korjaus siihen tehdä. Samalla voisi hieman maalata, on myös nimittäin valkoinen ja kovin nokinen. https://www.rakennusurakointimakynen.fi/muuraustyot-ja-tulisijat

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...