sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Raksaviikko 5 : maatäyttöjä ja eristeiden asennusta

Minulla alkoi keskiviikkona syysloma, joten pääsin osallistumaan torstaina ja perjantaina raksalle timpureiden ja konemiesten kanssa. Mukava huomata miten työmaata organisoidaan hyvin ja vaikka tontilla on monta äijää, kaikilla on selkeä homma mitä tehdä, eikä kukaan seisoskele tai istuskele. Jos jotkin niin nehän ne on niitä kalliita työtunteja, kun mietitään lapioon nojaillen, että mitä tehtäisiin.

Kirjoittelinkin jo aikaisempaan postaukseen tämän viikon teemasta. Siinä kiteytyy hyvin tämä viikko. Ke, to ja pe meni siis maatöiden kanssa ja täyttöjä tehdessä. Putkimies kävi loppuviikosta asentamassa viemärilinjat ja kylmävesiputket oikeille paikoilleen.

Lauantaina sitten luulin, että minulla on "omaa aikaa" raksalla kun itsekseni olin menossa tekemään alapohjan eristyksiä. Onnekseni sain kuitenkin appiukon kaveriksi, sillä tekemistä riitti ja eristeiden asennus olikin yllättävän hidasta. Ensin piti kaivaa kylmävesiputket soraan, sitten tasata maanpinta oikeaan korkoon ja sen jälkeen asennella eristelevyt. Kingspanin eristelevyjen asennus on aika paljon hitaampaa kuin tavallisten styrox-levyjen, sillä niin kuin jo monesti sanottu, jokainen sauma ja läpivienti vaahdotetaan kunnolla. Uretaanivaahtoa mennyt tähän mennessä 24 pulloa, eli 2 laatikkoa :).

Kaksi kerrosta levyjä. Roilo kuvassa kantavan väliseinän paikka.

Lauantaina saimme ensimmäisen levykerroksen lähes kokonaan asennettua. Pieni alue on vielä asentamatta, koska maanantaina vasta päästään täyttämään loppuun tuo ko. kohta jota ei vielä eristetty. Tämä siitä syystä, että sokkeliin jätettiin muurausvaiheessa kolmen harkon verran aukkoa, jotta pieni kaivinkone pääsi ajamaan siitä talon sisäpuolelle, sillä isokaan kone ei olisi yltänyt ulkopuolelta täyttöjä tekemään. Tuo kohta muurattiin umpeen siis vasta perjantaina ja pari päivää se sai kuivua rauhassa näillä ilmankosteuksilla, että kestää maanpainetta.

Täytöt tehdään tähän maanantaina aamulla ja sitten pääsee asentamaan loput eristeet.

Tänään sunnuntaina meitä olikin tontilla useampia, kun pienet pojat saatiin anopin luo hoitoon ja Anni-Maariakin pääsi raksalle. Lisäksi Annin veli ja isä pääsivät tänään myös kavereiksi. Saatiinkin hyvin asennettua myös toinen eristekerros niiltä osin kuin vaan pystyttiin.
Heti ensi viikon alussa pitää putkimiehen käydä tontilla katsomassa lämminvesiputkien paikat jotta saadaan ne asennettua ja roilotettua eristeisiin kakkoskerroksen eristeisiin.

Putkien ympärillä valueristeet, pystyy tarvittaessa liikuttamaan putkia valun jälkeen.

Työmaaradion virkaa ajaa Philipsin bluetooth-kaiutin. 

Tällä viikolla tuli myös kaivattu Boschin lähetys. Olo oli kuin lapsella jouluna, kun kävin kurkkaamassa mitä kaikkea siellä olikaan. Lähetyksestä tosin puuttui vielä pari laseria ja poppikone. Boschin edustaja ei nimittäin vielä suostunut minulle lähettämään soitinta, kun heiltä on tulossa näinä päivinä uusi mallisto, josta löytyy sitten mm. bluetooth-yhteydellä varustettu radio. Sitä odotellessa. :)  

Paketista löytyi laserin jalusta, puukkosaha, kuviosaha, pöytäsirkkeli+jalusta, nauharuuvinväännin, 2x6,0 amppeerin akkusetti laturilla, multicutter-monitoimityökalu ja 2 x bluetooth-ohjattavat työmaavalot. Nämä kaikki tietenkin 18V järjestelmää. Paketissa oli myös 12v akulla oleva ruuvinväännin, jolla hoituu pienemmät ruuvaustyöt. Kuvassa ei näy jiirisaha+pöytä jonka ostin jo aiemmin. 

Ensi viikosta tuleekin melko hektinen, koska lomaviikko menee hyvin pitkälti kokonaan raksalla aamusta iltaan. Torstaina meillä on nimittäin lattianvalu, ja sitä ennen tekemistä on vielä melko paljon. Meidän pitää asennella loput eristeet, valukangas, irrotuskaistat, raudoitusverkot ja lattialämmityskaapelit.  Kaikki liitokset ja saumat pitää vielä käydä läpi ja tarkistaa että ne ovat tiiviit. Myös sokkelin sisäpinnan ja lattialevyn sauma pitää teipata tiiviiksi.

Maanantaina tulee runkopuutavarat ja palkit. Saas nähdä millainen läjä sieltä tavaraa tulee. Päivittelen instagramiin tuoreita kuvia, seurailehan meitä sielläkin. Vinkkaa toki omasta projektistasikin, mielellämme seuraillaan miten muilla projektit etenevät ja otetaan uusia ideoita vastaan :). 

Vinkiksi kaikille tutuille, mikäli teillä on ensi viikolla "ylimääräistä aikaa" niin tervetuloa kaveriksi ma, ti tai ke! :)

//Mika

2 kommenttia:

  1. Itselläkin meni tämä syysloma ja oikeastaan kesälomakin raksalla pyöriessä. Rakennamme täällä Vantaalla ensimmäistä uutta kotiamme. Seuraavaksi olisi meilläkin kylmävesiputkien eristys edessä. Paljon riittää kyllä hommaa kaikkien pienten asennusten ja eristysten kanssa, mutta mielenkiintoinen projekti!

    VastaaPoista
  2. Työt kyllä luistaa aina mukavammin kun on joku kaverina. Meillä päästään pystyttämään seiniä heti kun säät sallivat. LVI-huoltoa on jo päästy tekemään vähäsen.

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...